Pääkirjoitus: Eläkekatto ei pelasta julkista taloutta

Eläkekatosta ei taideta saada apuja julkisen talouden ongelmien ratkaisuun. Julkisen talouden sopeuttaminen kuitenkin iskee myös eläkkeellä olevaan ikäluokkaan, kirjoittaa Jari Hanska. Polkuriippuvuus. Siinä on tylsä sana, joka aiheuttaa harmaita hiuksia poliitikoille. Polkuriippuvuus nimittäin johtaa ongelmiin, kun ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen perustettava hallitus ryhtyy pohtimaan julkisen talouden sopeuttamista. Polkuriippuvuuden vuoksi esimerkiksi eläkejärjestelmä on monilta osin niin suojattu, että sieltä on erittäin vaikea lähteä laillisesti hakemaan säästöjä julkisen talouden tilkkeeksi. Kyse on siitä, että työeläkejärjestelmää rakennettiin pitkään sen perustamisesta eli 1960-luvun alusta lähtien nimenomaan etuuksien parantamisen näkökulmasta. Työeläkkeen tasoa kehitettiin ja parannettiin aikana, jolloin talous kasvoi nykymittareilla hurjaa vauhtia. Vuosikymmeniin eläkemaksuja ei tarvinnut juuri korottaa, koska uuden eläkejärjestelmän piirissä ei juuri väkeä ollut. Suomi kuitenkin ikääntyi. Tilanteeseen herättiin 2000-luvun taitteen lähestyessä. Siitä huolimatta vuoden 2005 eläkeuudistuksessa tehtiin kallis ratkaisu: eläkeikää tiputettiin 65 ikävuodesta 63 vuoteen ja mahdollistettiin työskentely 68-vuotiaaksi asti. Seurauksena toteutunut eläkeikä tipahti lähes välittömästi. Sen jälkeen virhettä on korjattu ja etenkin työikäisen väestön eläke-etuuksia on rajattu. Eläkeikä sidottiin eliniän pidentymiseen, eläkekarttumia leikattiin elinaikakertoimella ja karttumasääntöjä muutettiin. Työeläkemaksut ovat tällä hetkellä keskimäärin 24,4 prosenttia, josta suurimman osuuden maksavat työnantajat. Taso on pyritty lukitsemaan usean eläkeuudistuksen aikana. Syy on se, että eläkemaksut syövät tilaa ansiotulojen verotukselta. Toisin sanoen rahaa muihin yhteiskunnan muihin palveluihin jää sitä vähemmän, mitä enemmän eläkemaksut nousevat. Suomen talous on ollut kitukasvuisessa tilassa toista vuosikymmentä. Samaan aikaan julkisen talouden menot ovat kasvaneet. Sen vuoksi ensi kevään eduskuntavaaleista on tulossa poikkeukselliset leikkausvaalit. Puolueet joutuvat ottamaan kantaa siihen, millä keinoin julkista taloutta sopeutetaan mahdollisesti jopa 8–11 miljardilla eurolla vaalikauden aikana. Vaikea taloustilanne on herättänyt kiinnostuksen puuttua myös työeläkkeisiin. Yhtenä keinona on esitetty tuleviin eläkekertymiin puuttuminen. Esimerkiksi vanhempainvapaan ja tutkintojen kautta kertyvät eläkekarttumat on esitetty laitettavaksi silppuriin. Ne vaikuttavat kuitenkin vasta pitkällä aikavälillä. Vasemmistoliitto ja keskusta esittivät keväällä, että jonkinlainen eläkekatto voisi olla paikallaan. Viime viikolla Labore laskeskeli paljonko eläkekaton avulla olisi saatavissa julkiseen talouteen rahaa. Valtiotieteiden tohtori Juha Tervala tyrmäsi puheet eläkekatosta Iltalehden haastattelussa. Hän huomautti, että maksussa olevat työeläkkeet nauttivat vahvaa omaisuuden suojaa. Tämä linja on todettu useaan otteeseen myös perustuslakivaliokunnassa. Omaisuuden suojaa onkin hyvin hankala kiertää, vaikka eläkekaton järjestäisi verotuksen kautta tai työeläkelakeja muuttamalla. Sen sijaan eläketulon verotusta on todennäköisesti mahdollista tiukentaa jonkin verran ilman, että se rikkoisi perustuslakia. Tarkkaa määrää tuskin kukaan vielä tietää. Joku voi pitää sitä perustellusti hyvänä asiana, että jo eläkkeellä olevien etuudet jätetään rauhaan. Hehän eivät voi juurikaan tulotasoonsa enää eläkkeellä vaikuttaa, kriitikot huomauttavat. Kansalaisten kannalta on toki tärkeää, että he voivat luottaa siihen, että yhteiskuntasopimukset pitävät. Luvatut työeläkkeet ovat yksi tällainen vanhuuden suojaksi rakennettu, katsantokannasta riippuen, sosiaalinen tulonsiirto tai vakuutus. Samaan aikaan julkisen talouden ahdingon vuoksi yhteiskunnan lukuisia muita sopimuksia tarkastellaan uudelleen. Kevään eduskuntavaaleissa tullaan todennäköisesti keskustelemaan muun muassa siitä, mitä sosiaali- ja terveyspalveluja kansalaisille tulee julkisesti tarjota. Näitä palveluja käyttää suuressa määrin juuri ikääntynyt väestö etenkin elämänsä viimeisinä vuosina. Hoivakriisin on ennakoitu vain pahentuvan lähivuosien aikana. Muistisairauksien määrä kasvaa rajusti. Sote-menojen kasvuun ei ole varaa, ja esimerkiksi rima ympärivuorokautisten asumispalvelujen piiriin pääsyssä on kasvanut. Onkin kohtalon ivaa, että samojen ikäluokkien työeläkkeet ovat monen takalukon kautta turvattuja, mutta heidän käyttämänsä palvelut eivät.